KIROPRAKTIIKKAA 
KOUVOLAN KIROPRAKTIIKAN TAPAAN

Kiropraktikon vastaanotolle hakeudutaan usein jonkin vaivan, kivun tai oireen vuoksi. Yleisimpien syiden joukossa ovat mm. alaselkäkipu, päänsäryt, migreeni, hengenahdistus, huono ryhti, niska-hartiaseudun ongelma, käsien tai jalkojen puutuminen, iskiaskipu, olkapäävaivat, ummetus, refluksi, astmaoireet, selittämättömät kivut tai oireet, ongelmat selän välilevyjen kanssa.

Riittääkö sinulle, että olet tilapäisesti oireeton vai haluaisitko todella parantua? Onko lähes kaikki mahdollinen jo kokeiltu, mutta tuntuu, että mikään ei auta? Olisiko aika tuntea itsesi jälleen elinvoimaiseksi ja päästä nauttimaan asioista elämässäsi, jotka ovat sinulle tärkeitä?

Kehosi on tarkoitettu parantumaan ja pysymään terveenä, kunhan hermostosi pystyy toimimaan vapaana häiriöistä. Ryhtivirheet ja puutokset selkärangan liikkeessä (subluksaatiot) voivat häiritä aivojen ja kehon välistä viestinkulkua ja sitä kautta kehon normaalia toimintaa. Tästä voi seurata edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi vastustuskyvyn laskua, väsymystä, ruoansulatusoireita ja monia muita terveyden haasteita.

Tarkoituksenamme onkin siis paikallistaa nämä häiriöt ja palauttaa selkärangan luonnollinen liikkuvuus ja siten hermoston ja koko kehon normaali toiminta. Sillä jos syitä ei korjata, seuraukset eli oireet palaavat yhä uudestaan. Nykyään monet ovatkin kyllästyneet peittämään oireitaan lääkkeillä, koska se siirtää niitä vain eteenpäin vaikuttamatta itse oireiden syihin, ja aiheuttaa sitten vain enemmän ongelmia tulevaisuudessa.

Jos tämä on jotain, mitä haluat kokea – varaa aikasi tutkimukseen! Pidämme myös maksuttomia luentoja, jossa selitetään tarkemmin, mitä kiropraktiikka on, ja miten se voi auttaa juuri sinua. Kysy lisää ja varaa paikkasi!

MITÄ KIROPRAKTIKOLLA TAPAHTUU?

Kaikki alkaa ensimmäisestä käynnistä, jossa kiropraktikko käy läpi terveyshistoriasi ja tilanteesi. Tutkimuksessa käydään läpi, kuinka selkärankasi liikkuu ja arvioidaan mahdolliset ryhtivirheet. Mikäli hoidolle ei löydy estettä, saat tutkimuksen jälkeen ensimmäisen adjustmentin eli kiropraktisen hoidon.

Toisella käynnillä, eli raportissa, jatketaan hoitamista sekä käydään tutkimuksen tulokset läpi ja annetaan hoitosuunnitelma, jolla tilannetta lähdetään korjaamaan.

Kiropraktiikassa hoitoja ei tehdä väkisin, vaan pehmeästi kehon luonnollisia liikeratoja seuraten. Erilaisia hoitotekniikkoja on lukuisia, joista jokaisen kehon kohdalla käytetään parhaiten sopivia keinoja.

Haluatko varata ajan ensimmäiselle käynnille? Soita meille!

USEIN KYSYTTYÄ

Sopiiko kiropraktinen hoito minulle? Miksi lasten kannattaa käydä hoidossa? Entä jos selkäni on todella kipeä? Lue vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin alta:

"Kiropraktikon hoidossa selkärangasta kuuluu joskus ääniä. Sattuuko kiropraktinen hoito?"

Kiropraktisen hoidon ei kuulu aiheuttaa kipua. Kiropraktikon hoito on pehmeää ja hoidossa käytettävät voimat ovat hyvin kevyitä. Kiropraktikko kunnioittaa aina asiakkaan kehon liikkeitä, eikä mitään hoitoja tehdä voimalla tai pakottaen. Joskus hoidon jälkeen lihakset voivat tuntua aralta: tämä menee kuitenkin nopeasti ohi ja johtuu siitä, kun kehon liikeradat muuttuvat eivätkä lihakset ole vielä tottuneet uuteen tapaan tehdä töitä.


"Miksi kävisin kiropraktikolla kun minulla ole kipuja selässä?"

Kiropraktiikassa on kyse paljon muustakin kuin kivusta tai oireista: hyvin liikkuva selkäranka hermoston ja sitä kautta koko kehon normaalin toiminnan edellytyksiä. Useat urheilijat käyvät säännöllisesti hoidossa juuri tästä syystä: on helpompi huoltaa itseään silloin, kun ollaan terveitä ja keho toimii. Ennaltaehkäisy on vaurioiden korjaamista paljon helpompaa!


"Kuinka kauan kiropraktikon koulutus kestää?"

Kiropraktikon koulutus kestää noin viisi vuotta. Opinnot vastaavat ensimmäisen 2-3 vuoden osalta vaativuudeltaan lääkärikoulutuksen vaatimuksia. Opinnot sisältävät mm. hyvin laajasti ihmisen anatomiaan, fysiologiaan ja neurologiaan liittyviä aiheita. Kiropraktikoksi ei voi opiskella Suomessa, vaan koulutukseen on aina hakeuduttava yliopistoon ulkomaille. Suomessa rekisteröidyt, virallisen koulutuksen saaneet kiropraktikot löydät täältä.


"Olen raskaana. Kannattaako minun käydä kiropraktikolla, vaikkei minulla ole selkäkipuja?"

Raskauden aikana keho käy läpi suuren määrän fysiologisia ja hormonaalisia muutoksia. Kiropraktinen hoito voi auttaa kehoasi mukautumaan näihin muutoksiin ja toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla raskauden ja synnytyksen aikana.

Käytämme evästeitä mahdollistaaksemme verkkosivustomme asianmukaisen toiminnan ja turvallisuuden sekä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.

Edistyneet asetukset

Voit muokata evästeasetuksiasi täällä. Ota käyttöön tai poista käytöstä seuraavat kategoriat ja tallenna valintasi.

Olennaiset evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme turvalliselle ja asianmukaiselle toiminnalle ja rekisteröintiprosessille.
Toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi verkkosivustollamme ja mahdollistavat sen mukauttamisen.
Suorituskykyevästeet valvovat verkkosivustomme suorituskykyä.
Markkinointievästeiden avulla voimme mitata ja analysoida verkkosivustomme suorituskykyä.